WebJul 30, 2024 · Kuva: Juha Sorri Poliisin mukaan laivan kansivahti on todennäköisesti yksi viimeisistä henkilöistä, joiden kanssa Markus yritti keskustella. Kansivahti kertoi poliisille, … WebFeb 28, 2024 · Kuva: Yle / arkisto. Sääennustukset olivat jo aamulla varoittaneet merenkulkijoita. Pohjois-Itämerellä tuuli kiihtyisi yöllä ajoittain myrskyksi. Mayday, mayday. Vuorokausi vaihtuu, ja myrsky merellä yltyy. Noin kello 01.15 Estonian keulavisiiri irtoaa, autokannelle alkaa tulvia vettä ja alus kallistuu voimakkaasti.
Gokstadin laiva – Wikipedia
WebJul 22, 2024 · Laivoja on koristeltu aina Keulakuvat ovat melkein yhtä vanhoja kuin laivatkin. – Keulakuvia on löytynyt jo kivikautisista kalliopiirroksista. Kreikkalaisissa kaleereissa ja egyptiläisissä aluksissa oli usein silmä aluksen keulassa. Koirat, lohikäärmeet ja leijonat koristivat laivojen keuloja ja periä jo roomalaisilla, kertoo Mikko Meronen. WebMeille on tärkeää, että huolella valikoidut laivan viinit edustavat Viking Linen sielua ja sydäntä ja että osaava henkilökuntamme osallistuu valintatyöhön. Tervetuloa uusittujen laivan viinien maailmaan ravintoloissamme ja myymälöissämme 10.1.2024 alkaen! d starレピータ利用状況
Aikuisviihdetähti esitteli pyllynsä bikineissä ja korkokengissä: kuva ...
WebLVimages is a website to showcase the photography, media and travels of Louis Villalva. WebMay 20, 2024 · Kuva: Excelerate Energy Gasgrid Finland Oy ja yhdysvaltalainen Excelerate Energy, Inc. allekirjoittivat 20.5.2024 LNG-terminaalilaiva Exemplaria koskevan kymmenen vuoden vuokrasopimuksen. Laiva tulee turvaamaan Suomen huoltovarmuutta ja auttaa kattamaan Suomen kaasuntarvetta Venäjän putkikaasun tuonnin katketessa. WebApr 10, 2024 · Tallinkin upouuteen Mystar-laivaan tulvii parhaillaan vettä sisään. Tallink Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoo, että laivassa on ilmennyt putkirikko pian Tallinnan satamasta lähdön jälkeen. – Putkirikko on tapahtunut laivan pubissa, peräosassa kannella yhdeksän, Nöjd kertoo. Rikkoa selvitetään parhaillaan. d-star 登録できない